Millainen paikka paras hedelmäpuille?

Näin syksyllä saan usein kysymyksiä siitä, miksei hedelmäpuihin tule satoa. Siihen on monta syytä, mutta yksi yleisimmistä on huono kasvupaikka hedelmäpuille. Joten tässä vinkkejä millainen paikka on paras.

Aurinkoinen paikka

 

Tärkein asia paikassa on se, että aurinko paistaa hedelmäpuun oksiin. Vain silloin oksiin muodostuu nuppuja! Ja kun suunnittelee uusia hedelmäpuita pihalle, niin kannattaa huomioida ympärillä olevat kasvit ja niiden tuleva koko, etteivät ne ala varjostamaan hedelmäpuita.

Tässä omenapuiden istuttajat ovat aikoinaan osanneet valita puille hyvät paikat, sillä puiden takana, pohjoispuolella, on kaikki korkeiksi kasvavat koivut yms. Eli nämä omenapuut saavat aurinkoa kokopäivän vielä 50 vuodenkin jälkeen. Ja näyttävät edelleen kukkivan hyvin 🙂

Lämmin paikka

Toinen tärkeä asia hedelmäpuiden paikan valinnassa on löytää puille lämmin paikka, johon ei tule keväällä yöpakkasia. Ja tuulilta suojainen paikka olisi myös hyvä.

Nimittäin hedelmäpuut kukkivat toukokuussa, ja yöpakkaset voivat palelluttaa kukat kylmillä alueilla. Moni ehkä muistaa kuulleensa ”alavilla mailla hallanvaara”.

Lämpimällä paikalla on muuten aina varmimmin myös pölyttäviä hyönteisiä kylmällä säällä. Sen sijaan kylmällä ja tullisella paikalla voi puiden kukat jäädä pölyttymättä, koska siellä ei ole hyönteisiä liikkeellä. Ja silloin ei tule hedelmiä.

Tuore maa

Tuore tarkoittaa kosteudeltaan tavallista. Hedelmäpuut eivät viihdy kuivalla paikalla ilman joka vuotista runsasta kastelua! Ja taasen märkämaa on liian kylmä ja muutenkin hedelmäpuut eivät sellaisessa viihdy. Eli tuore maa on paras!

Tila ja puun koko

Hedelmäpuut vaativat tilaa ympärilleen, jotta oksat saavat valoa. Eli kasvupaikan tilan mukaan valitaan siihen mahtuva puu. Edellä oli kuva vanhoista tavallisista omenapuista, jotka kasvavat isoiksi ja vievät paljon tilaa pihasta. Toki puita voi pitää pienempinä jokavuotisilla leikkauksilla. Nykyään on myös kääpiöivällä perusrungolla olevia omenapuita, jotka eivät kasva niin isoiksi puiksi.

 

Jos tilaa on vähän käytössä, omenapuita ja päärynäpuita voi myös kasvattaa säleikössä. Aika näppärää! Tällöin niistä saa säleikön korkuisen ja levyisen leikkaamalla. Nämä säleikköomenapuut löytyivät Mikkelipuistosta.

Muut vaatimukset

Tietenkin hedelmäpuut pitää istuttaa hyvään multaan ja oikein. Jatkossa puita hoidetaan harkitulla lannoittamisella sekä kalkituksella. Osaa puita leikataan paljon ja usein, mutta osaa vain vähän ja harvoin. Eli asiaan kannattaa perehtyä. Nimittäin hoitotoimetkin vaikuttavat suoraan hedelmäpuiden sadon määrään.

Tuleeko teille vielä mieleen jotain lisää hedelmäpuiden paikan valinnasta?

Ihanaa syksyä!

Terkuin Sari

4 vastausta artikkeliin “Millainen paikka paras hedelmäpuille?”

  1. Myöskin hyvä ottaa huomioon omenapuuta ostettaessa viihtyykö esim savimaalla.

    1. Hyvä poitti! Savimaa on tosiaan usein kylmää ja joskus jopa märkää. Eli kannatta huolella valita jokaisen puun paikka.
      Ja mielellään ostaa vain erittäin talvenkestäviä lajikkeita 🙂

  2. Siirsin viime vuonna edellisenä vuonna istutettuja omenapuita uuteen paikkaan rakentamisen tieltä. Nyt ne ovat savisemmassa maassa ja olin varma, että ne eivät lähde kasvamaan. Vaihdoin aika paljon maata istutuskuoppaan ja nostin sitä lisäksi. Yllättäen puut päättivät kukkia ja kantaa hedelmää ihan kunnolla. Jotain meni oikein paikan valinnassa! ☺

    1. Savimaalla oikea istutustapa kuten esim. se kohopenkki ja multaparannus ovat ihan ehdottomia, etenkin näille hedelmäpuilla. Aivan kuten teitkin 🙂
      Muuten savimaassa hedelmäpuut näyttävät kasvavan ihan hyvin. Meilläpäin on paljon omakotialueita rakennettu vanhoille savipelloille ja hyvin näyttävät puut kasvavan, ainakin osalla. Ja ne joilla hedelmäpuut eivät näytä lähteneen kasvuun, on ongelma istutustavassa… tai on vahingossa valittu täysin väärä paikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *