Ennakkokuvia Porin Asuntomessualueelta

Pääsin tiistaina käymään Suomen Asuntomessujen järjestämällä mediaretkellä Porin Asuntomessualueelle, joten tässä teille nyt ennakkokuvia alueelta. Kuten kuvasta näkyy, asuntomessutalojen pihat odottavat vielä viherrakentajaa. Aika monella piha oli täynnä talon rakentamiseen liittyvää tavaraa, joten pihan teon aika on vasta sitten, kun talo alkaa olla valmis. 

Terasseja ja parvekkeita…

Porin Asuntomessualueelta on noin 1,5 kilometriä Porin keskustaan. Alue on kaavoitettu tiiviiksi ja siten pihat ovat pieniä. Eli todennäköisesti terassit ja parvekkeet korostuvat nyt näillä messuilla. Sen näemme sitten heinäkuussa, kun messut aukeavat yleisölle.

Kohteen 30 Casa Terde terassien ja parvekkeen ruukkuja ihailin pitkään. Kuulinkin, että stailauksen oli suunnitellut bloggaaja Sanna Rasku Kukkala-blogista. Ohuemmat metallinväriset ruukut olivat tosi upeat!

Porin Asuntomessualueelta jokinäkymä…

Asuntomessualue rajoittuu Kokemänejoen Raumanjuopaan. Korjatkaa, jos olen ymmärtänyt väärin 😉 Rannanpuoleisista taloista olikin tosi kaunis näkymä.

Tässä näkymää pihalle päin eli talot ovat aika lähekkäin.

Monenlaisia aitoja…

Pihoille on tulossa hyvin monenlaisia aitoja, luomaan yksityisyyttä ja näkösuojaa. Siellä näytti olevan jo tuija-aita sekä yhdellä pihalla lehtipensasaitaa. Saas nähdä, mitkä kasvit ovat Porissa suosituimpia aitana. Suosituimmat pensasaidat Vantaan Asuntomessuilla, vanhempi postaus.

Katua vasten tulee aika korkea lauta-aita, sillä talot ovat melkein katualueessa kiinni. Näinhän oli myös Seinäjoen Asuntomessualueella. Pihojen väliaitoina näkyi myös korkeita muureja. Onkin tosi mielenkiintoista nähdä, millaisia ne ovat valmiina. Meilläpäin sellaisia ei juuri näe.

Yyteri…

Söimme maukkaan lounaan Yyterin Kylpylähotellissa, ja ehdin vielä käydä pikapikaa ottamassa pari kuvaa rakennuksen takaa hiekkarannasta. Tuli kyllä niin kesäfiilis kuin olla ja voi 🙂

Kevätterveisin Sari

Ps. Seuraava postaus onkin sitten ”vinkkejä syötävien kasvien  kasvatuksesta” ja ihan aloittelijoille.

Seuraa ja tykkää sivusta. Kiitos!

2 vastausta artikkeliin “Ennakkokuvia Porin Asuntomessualueelta”

    1. Ruukut olivat kyllä tosi kauniit, etenkin ne ohuemmat. Niiden värityskin oli niin upea, että piti pitkään ihailla niitä 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *